tiistai 27. marraskuuta 2012

26. marraskuuta Tokoilua

Tänään aloitettiin meidän treenit seuraamisella. Samalla toinen koira teki omaa treeniä, joten Rontti sai hyvää häiriötä. Tarkoituksen oli saada seuraamis paikka pysymään yhdessä kohtaan. Rontilla on tapana ajelehtiä seuraamisen aikana. Tämä onnistui kun tein vauhdin muutoksia. Tällöin seuraaminen muuttui tarkemmaksi.
Sitten muutamat kaukokäskyt, jossa Anne M meni Rontin taakse heiluttamaan käsiään. Rontti ei reakoinut tähän millään tavalla. Kaket meni muutenkin tosi mallikkaasti ja etäisyyttä minun ja Rontin välillä oli n. 3m.

Paikallaolo istuen ja maaten meni oikein hyvin, molemmat kesti 3min. Laitoin molemmissa paikallaoloissa Rontin jalkojen väliin tai mahan alle nakin. Kävin pakkailemassa istumisen aikana useammin, mutta maaten muutamia kertoja. Tosi paljon Rontti on kyllä kehittynyt tässä, ei ollut mitään ongelmaa pysyä paikallaan vaikka vieressä oli taas erilaisia koiria eikä Rontti myöskään haitellut.

Viimeiseksi otettiin ruutua ja luoksetulon pysäytyksiä. Ruudussa halusin ottaa oikeaa paikkaa, kun se näyttää olevan vielä vähän hakusessa. Tätä kokeiltiin kaikista suunnista. Kun Rontti oli oikeassa kodassa huusin palkka sanan ja heitin namin. Meni ihan mukavasti, mutta tätä pitäisi ruveta nyt ihan kunnolla treenailemaan et siitä joskus sais valmiin.
Luoksetulon pysäytyksiä otettiin niin, että heittelin nakkia hallin päästä päähän ja välillä kun kävelin pois koirasta sopivalla matkalla heitin nakin Ronttia päin. Näin aikaan saadaan pysähtymis reaktio. Ihan kivasti meni kunnes Rontti alkoi ennakoida. Mutta onnistumisiakin tuli.

Koiran hallintakin meillä on muutes kehittynyt huimasti tässä parin kuukauden aikana. En pidä juurikaan enää Rontti kytkettynä, eikä sillä ole aikomusta lähteä muiden luokse. Itse olen myös kiinnittänyt sen eleisiin enemmän huomiota milloin se voisi lähteä niin silloin jo puutun asiaan.
Eiköhän tästä vielä hyvä tule :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti