maanantai 2. syyskuuta 2013

Kesä mennyt sairastellessa..

Tämä kesä on ollutkin sitten aika pirstaleista aikaa. Kesäkuussa kävimme TOKO:n SM-kisoissa, jossa sijoitus oli 28/88 pistein 169,5 eli ALO1-tulos sieltä tuli. Koko kisa meni todella hyvin ja olin ylpeä Rontista ja siitä miten sain itseni pidettyä kasassa. Sittenpä alkoikin tämä sairastelu juuri kuin olin ilmoittanut Rontin pajä-kokeeseen. Ensiksi nielutulehdus, jonka seurauksena pidimme 2 viikon treeni tauon jotta koira saa paranneltua itsensä kunnolla. Sitten vain alle kuukausi ja Rontti sai nenäpunkin.. kyllä voin kertoa että omistajaa v*tutti! Juuri kun koira alkaa olla sellaisella mallilla että sen kanssa voisi kisata niin tulee sitten kaikkea tällaista...
Noh, tästä ei lannistuttu ja jatkettiin treenaamista ahkerasti sairastelujen jälkeen. Kävin myös itse 5pv reissulla ulkomailla, josta sain lisää puhtia treenaamiseen kun Ronttikin oli niin iloinen minun paluusta kotiin. Joten ilmoitin meidät Hämeenlinnaan asti PEJÄ A -kokeeseen. Noh siellä tuli käytyä ja suoritettua PEJÄ A-koe hyväksytysti!!! Voi miten hyvältä se tuntuikaan tämän kesän jälkeen... Koira loisti maastossa, mutta tottis olikin sitten vähän eri juttu hyväksytysti kuitenkin se meni läpi:

Paikallaolossa pysyi 4liikkeeseen asti, jolloin (seuraamisliike) kuului laukauksia. Toisen laukauksen jälkeen nousi seisomaan ja alkoi pikku hiljaa hiipiä minua kohti. Positiivinen olen kuitenkin siitä että tuli minun luokse ja pysyi hyvin siihen asti. Hankalaa tästä teki myös se että olimme ensimmäisenä suorittamassa ko. liikettä. Noh, jatkoin kuitenkin hyvillä mielin tästä eteenpäin enkä antanut tämän jäädä mielen päälle.
Arvosana: Tyydyttävä

Liikkeestä maahan meni ja luoksetulo meni luokse tulon loppuun asti hyvin. Koira meni hyvin maahan ja luoksetulon vauhti oli hyvi, sitten jotkin hajut saivat Rontista vallan mutta "sivu" käskystä tuli heti kuitenkin perusasentoon.
Arvosana: Erittäin hyvä

Liikkeestä istuminen Jäi seisomaan.
Arvosana: Puutteellinen

Tasamaan nouto Oli hyvä, ripeä ja luovutus ok. Hieman pureskeli taskulamppua mutta se ei näyttänyt haittaavan.
Arvosana: Erinomainen

Seuraaminen reagoi ampumiseen, kuitenkin palautui siitä välittömästi ja jatkoi seuraamista. Käännäksissä ongelmia ja henkilöryhmässä jossa oli siis mukana toinen koira. Seuraamisliikkeen aikana paikalla oleva koira lähti liikkeelle ja tämän ohjaaja karjui useita kertoja sille. Rontti kuitenkin seurasi ihan ok. Mutta seuraaminen oli huomattavasti parempaa kuin BH:ssa, joten olen siihen tyytyväinen.
Arvosana: Erittäin hyvä

Liikkeestä seisominen ja luoksetulo pysähdys hyvä ja luokse tulon vauhti täydellinen. Törmää kuitenkin loppuasennossa, sivulle tulo hyvä.
Arvosana: Erinomainen

Eteenlähettäminen Tämä olikin sitten ainut liike johon olin itse 100% tyytyväinen. Valmisteleva osuus onnistui ja sain Rontin keskittymään eteen menemiseen. Seuraaminen hyvä ja juoksu eteenpäin täydellinen. Käskystä kääntyy minuun päin ja menee heti maahan. Perusasentoon tulo hyvä.
Arvosana: Erinomainen
Tottelevaisuuden loppuarvosana oli Erittäin hyvä!!

Päästiin sitten maastoon hyvillä mielin vaikka ennen arvostelujen saamista epäilin tätä todella.

Maastoon meneminen ei sitten enää minua jännittänyt ollenkaan, sillä luotan siellä täysin Ronttiin ja se kannatti :)
Jäljen nosto tapahtui janalta, joka oli Rontille todella hyvä. Tätä ollaan nimittäin harjoiteltu todella vähän kaikkeen muuhun verrattuna. Jouduin lähettämään pari kertaa uudestaa janalla, mutta kaikilla kerroilla lähti hyvin etenemään ennen kuin sai jonkun hajun nenäänsä.
Jäljen ylösotto: Erittäin hyvä

Jäljellä vauhti oli hyvää, jopa välillä liian kovaa kun itse piti hikihatussa juosta. Sillä ei kuitenkaan ole väliä tässä lajissa. Ensimmäinen esine jäi ilmeisemminkin ilmaisematta, mutta muuta löytyivät hyvin. Eli 4/5 löytyi. Ja jäljestys aika oli 10-15min väliin. Jäljen pituus 800m ja vanhuus 1h 30min
Esineet: Erittäin hyvä

Maalihenkilökin sieltä jäljen päästä löytyi, jonka Rontti ilmaisi haukkumalla! Tämä olikin koko kokeen huvittavin osuus. En ole koskaan harjoitellut jälkeä niin että siellä olisi joku, syynä tähän on se että Rontti todennäköisesti alkaisi ennakoimaan maalihenkilöä ja vauhti jäljellä kiihtyisi vielä entisestään. Noh, halusin ottaa tämän riskin ja tiesin sen aika varmasti että Rontti alkaisi "vahingossa" haukkumaan maalimiestä, koska se "säikähtää" sitä ja niinhän siinä kävi, mutta tämän ansiosta saatiin maalihenkilön ilmaisukin kuntoon :)
Henkilö: Erinomainen
Jälkikokeen loppuarvosana Erittäin hyvä!! Ja koe siis hyväksytty!

Kyllä siis kannatti lähteä ajamaan Hämeenlinnaan asti klo 4.30. Olen kyllä todella tyytyväinen koiraan vaikka tämä kesä onkin ollut hyvin pirstaleinen treenien suhteen, Rontti toimi hienosti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti